Oppiaineet

Käsityö

Projektit

Käsityön ops

Yhteiskoulu

 
Teknisessä työssä opiskellaan seitsemännen luokan aikana kaikkia opetussuunnitelman mukaisia osa-alueita (puutyö, metallityö, elektroniikka ja sähköoppi). Oppilaille annetaan työskentelyn pohjaksi yhteinen aihepiiri, jonka sisällä he saavat suunnitella oman työnsä toteutuksen annetuin ehdoin. Kunkin osa-alueen opiskelussa korostuvat erityisesti työturvallisuusasiat.

Elektroniikan perusteita opiskellaan vuorovaikutteisen tietokoneohjelman ja siihen liittyvän rakentelumateriaalin avulla. Tämän lisäksi toteutetaan elektroniikkatyö, jonka tuloksena on konkreettinen tuote. Oppilaat tutustuvat myöskin tietokoneavusteiseen piirilevynsuunnitteluun Pcb-Wizard -ohjelmalla.

Metallitöissä opiskellaan metallitöiden perustekniikoita. Uutena asiana tulee metallin koneellinen työstö, kuten hionta koneita käyttäen sekä hitsaus. Myös taonta ja kaasuhitsauslaitteiden käyttö kuuluvat opiskeltaviin asioihin.

Puutöissä korostuu erityisesti koneellinen puuntyöstö. Koneiden kanssa opetellaan työskentelemään oikein ja turvallisesti, oikeita työmenetelmiä käyttäen.

Käsityö: tekninen työ ja tekstiilityö
Suunnittelu: Matti Pirttimaa, päivitetty 27.10.2006
Kuvat: Matti Pirttimaa, Anu Saarinen & Säkylän yhteiskoulun oppilaat ©